:

ProOulunsalo

ePalveluikkuna

Pitkäkankaan päiväkoti

Ote Pitkäkankaan päiväkodin verkkosivuilta:

"Pitkäkankaan päiväkoti on aloittanut toimintansa vuonna 2001.
Päiväkoti sijaitsee Pitkäkankaan koulun ja liikuntakeskuksen välissä.

Päiväkodissa on toimivat tilat: oma liikuntasali, vesileikkihuone altaineen ja muita pienempiä jakotiloja. Päiväkodin vieressä on liikunta- ja jäähalli sekä hyvät ulkoliikuntamahdollisuudet niin kesällä kuin talvellakin.  

LAPSI   Annamme lapselle turvallista, yksilöllistä ja tasa-arvoista varhaiskasvatusta. Kunnioitamme lapsen yksilöllisyyttä. Rajat ja säännöllisyys, rutiinit ja rytmit luovat turvallisuuden tunteen. Tuemme lapsen kasvamista ryhmään ja yhteisöön.

 

PERHE   Huomioimme ja kunnioitamme perheiden erilaisuutta. Vanhemmat ovat lapsensa ensisijaisia kasvattajia. Annamme oman ammatillisen asiantuntijuutemme perheiden käyttöön. Perhekohtainen yhteistyö on avointa ja luottamuksellista.

 

LEIKKI   Me arvostamme leikkiä ja annamme leikille aikaa, sillä se on lapselle keskeinen tapa toimia. Lapsi leikkii oppimaansa ja sitä, mitä hän on oppimassa. Lapsi käsittelee leikissä tunteita ja harjoittelee vuorovaikutustaitoja. Me havainnoimme ja ohjaamme leikkiä sekä mahdollistamme leikin kehityksen.

 

Lapsen hoitopäivä koostuu monipuolisesta ja kehittävästä toiminnasta. Leikkiessä lapsi oppii yhdessä kavereiden kanssa tärkeitä "elämäntaitoja" ".

 

 Lue lisää ja yhteystiedot  

 

 Merja Hulkkonen (Päiväkodin johtaja) 



Lions Club Oulunsalo/Salottaret ry
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin