:

ProOulunsalo

ePalveluikkuna

Niemenrannan ja Salonpään koulun vanhempainyhdistys

Ote Niemenrannan / Salonpään koulun verkkosivulta:

 

"Niemenrantatalon valmistuttua Niemenrannan, Varjakan ja Salonpään alueilla tapahtui useita muutoksia. Koulut ja päiväkodit aloittivat toimintansa osana Oulun vastaavia toimintoja. Lisäksi yksikköjen hallinnossa tapahtui muutoksia: Salonpään koulu yhdistyi hallinnollisesti Niemenrannan kouluun ja Salonpään päiväkoti Niemenrannan päiväkotiin. Tässä yhteydessä oli hyvä mahdollisuus miettiä uusia tapoja tehdä muitakin asioita.

 

Tavoitteenamme on nyt rakentaa uudesta vanhempainyhdistyksestä foorumi, joka pystyy tarjoamaan vanhemmille ja lapsille vaikutuskanavan ja toimintaa oman koulun ja asuinalueen suuntaan kuormittamatta ketään toimijaa kuitenkaan liikaa. Yhdistämällä jo alueella olevien sekä muualta saatavien eri toimijoiden voimavarat pyritään saamaan sekä leveyttä tekijöiden hartioihin että monipuolista toimintaa. Toimintaa pyritään tarjoamaan erilaisissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa oleville perheille. Suunnitelmissa uusi vanhempainyhdistys onkin enemmän ideoija, koordinoija ja organisoija kuin itse tekijä. Haluamme siihen myös näkökulmia lapsiperheiden eri elämänvaiheista. Sen vuoksi haemme yhdistyksen toimintaan vanhempia Niemenrannan ja Salonpään koulujen oppilaiden vanhemmista sekä Niemenrannan ja Salonpään päiväkodin lasten vanhemmista. Ihanne olisi, jos saisimme kummastakin koulusta 2-3 vanhempaa ja kummastakin päiväkodista 1-2 asiasta kiinnostunutta vanhempaa.

 

ONKAPANNUn kotisivut löytyvät osoitteesta

Jos mielenkiintosi heräsi ja haluat olla mukana tekemässä aivan uutta mallia, ota yhteyttä koulun apulaisjohtajaan joko sähköpostilla tai soittamalla". 

  

Lue lisää



Lions Club Oulunsalo/Salottaret ry
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin