ProOulunsalo

ePalveluikkuna

Kävelykatujen rooli ja merkitys tulevaisuuden Oulun kaupunkikeskustassa

Kävelykatujen rooli ja merkitys tulevaisuuden Oulun kaupunkikeskustassa

Elinvoima, vetovoima ja pitovoima - kävelykatujen rooli ja merkitys tulevaisuuden Oulun kaupunkikeskustassa

Rotuaarin kattamisselvitys on käynnistynyt jatkotoimena Oulun keskustavisiolle 2040. Selvitystyöllä pyritään tunnistamaan, millainen on tulevaisuuden Oulun Rotuaari. Selvitystyö on kolmivaiheinen, jossa taustatyönä on toteutettu valmisteleva työpaja.

Nyt haluamme kuulla, millaisena sinä näet Oulun kävelykatukeskustan tulevaisuudessa ja mitä haluaisit tulla sinne näkemään, kokemaan ja tekemään.
Vasta kyselyyn   Kysely on avoinna 11.1 – 27.1.2019.

Tekniikan tuntevat ammattilaiset tekevät yhtä aikaa rakenteellista tarkastelua siitä, mitä rakentamismahdollisuuksia kävelykaduilla voisi olla.

Teidän ja suunnittelualan ammattilaisten tuotoksista kokoamme yhteen tulevaisuuden kuvaukset ja havainnemallit Rotuaarin selvitystyön pohjaksi. Selvitystyö valmistuu kevään 2019 aikana.

 

___

 

Viestin välitti, Tuula

 

Tuula Hautamäki

Kuntalaisvaikuttamisen koordinaattori

Vanhusneuvoston sihteeri

Oulun kaupunki

Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Kuntalaisvaikuttaminen ja Yhteisötoiminta

puh. 044-703 1679



Lions Club Oulunsalo ry
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin